Acuario de Zaragoza

¡Hola!

Minun työssäoppimispaikkani on siis Acuario de Zaragoza, joka on Euroopan suurin jokiakvaario. Paikka on tehty vuoden 2008 Expo tapahtumaa varten.


Akvaariossa on esillä viiden ison joen (Mekong, Ebro, Amazon, Niili ja Murray-Darling) eläimistöä. Sieltä löytyy siis eläimiä erilaisista hämähäkeistä alligaattoriin, merihevosesta (joka on kuulemma tyhmä eläin :D ) kilpikonniin ja tietenkin löytyy paljon erilaisia kaloja.
Paikka on kyllä hieno ja monipuolinen, siellä on paljon kaikkia kivoja yksityiskohtia ja upeita kokonaisuuksia. Lapset ja miksei myös aikuisetkin on otettu hyvin huomioon mm. sieltä löytyy paljon playmobileilla sisustettuja akvaarioita.




Jonkinlaista valistustakin siellä annetaan asiakkaille mm. vesistöjen muoviroskista, henkilökunnantiloissa pyydetään sammuttamaan valot. Roskien lajitteluakin pyritään tekemään, mutta se on ihan alkutekijöissä. Hienoa kuitenkin, että on sentään jonkinlaista yritystä.

Yhden työntekijän kanssa juteltiin hieman eläintarhojen ja akvaarioiden eettisyydestä ja hän oli sitä mieltä, että tässä heidän paikassa asiat on kuitenkin hyvin ja eläimiä kunnioitetaan.

Itselle on jäänytkin hyvä ja välittävä tunne, miten työntekijät kohtelee eläimiä. Heille pyritään antamaan monipuolista ruokaa, tarvittaessa lisätään hivenaineita ja vitamiineja ruokiin ja jos huomataan, että joku ei syö jotakin, pyritään tarjoamaan toista ruokaa mikä kelpaa. Akvaarioista/ terraarioista ja muista asuin paikoista pidetään huolta, niitä siivotaan säännöllisesti ja huolehditaan, että paikka on turvallinen ja myöskin miellyttävän näköinen asiakkaille.

Työturvallisuudestakin siellä taidetaan välittää, ainakin ohjaajani tuumasi kerran, että pomo olisi ärähtänyt, jos olisi nähnyt tämän ( muistaakseni hän vähän liukastui kun oli terraariossa). Muuten paikan pomo kyllä tuntuu olevan rento tyyppi ja tulee hyvin toimeen alaistensa kanssa.
Espanjalainen kulttuuri näkyy myös minun työpaikalla: ihmiset puhuu lähes kokoajan ja melko kovaäänisesti 😅

Hieman toi hygieenisyys huoletti aluksi, mutta kaipa siihen on jo tottunut. Esim. paljain käsin siellä tehdään lähes kaikkea; puhdistetaan liskojen karanteeni häkkejä, pilkotaan kaloja ja kotiloita, syötetään hiiriä käärmeille yms. Sekä samassa keittiössä, samoilla välineillä puhdistetaan henkilökunnan ruokailuvälineet 🙈. Kertakäyttöhanskoja on onneksi kuitenkin saatavilla. Yksi asia kanssa mikä hieman epäilytti/ ällötti, kun piti imeä paine putkeen millä sitten pystyi imuroimaan akvaarioita. Putkethan tietysti pyörii milloin missäkin ja milloin kenenkin suussa 😝 tämän toimen piteen jälkeen pitää kyl hieman syleksiä paitaan...Yhteenvetona voi todeta, että rokotteiden on hyvä olla kunnossa.
Ja kyllä noita tarvikkeita myös pestään ja desinfioidaan 😄

Kommunikointi kanssani tapahtuu englannin kielellä ja kun osaa muutamia espanjankielisiä kohteliaisuuksia täällä pärjää ihan hyvin.

Työpäiväni ovat klo 8-16 ja välissä on noin puolentunnin ruokkis, kun se ehditään pitämään. Yksi työ vkl osui ajanjaksolleni ( Ne päivät on kyl ollut hauskimmat ja työntäyteisimmät tähän asti :) ), muuten työpäivät on maanantaista perjantaihin.

Minulle selitetään todella paljon kaikesta ja kovasti yritän ymmärtää edes jotain mitä sanotaan. Skarppina saa olla kokoajan ja päivät ovatkin melko rankkoja, varsinkin jos ei pääse itse kongreettisesti tekemään.
Jos oikein ymmärsin, olen ensimmäinen ulkomaalainen harjoittelija tai ainakin ensimmäinen suomalainen tuolla eli tämä on myöskin ohjaajalleni ja muille työntekijöille ihan uutta.

Työpäivät ovat toki erilaisia, mutta samat kuviot toistuvat joka päivä, järjestys on vaan eri samoin eläimet. Muuten päivät koostuvat yleensä siitä, että eläimet ja akvaariot tarkistetaan, laitetaan valot päälle, tehdään ruokaa ja jaetaan se, siivotaan jne.
Olen ollut myös mukana mm. vesinäytteiden otossa, pidellyt metrin mittaista pytonia, syöttänyt kädestä pikkuruisia apinoita, vahtinut kun työntekijät on sukeltamalla puhdistamassa akvaarioita, tarkistanut kilpikonnien panssarikuviointeja, verrannut niitä tiedostojen kuviin sekä punninnut ja mitannut niitä.



 






Sirkkojen, etanoiden, matojen ym, kasvatusta akvaarion eläimille.



































Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Grande finale

PuutarhateraPiaa :-)