PuutarhateraPiaa :-)




 
Työpaikkani on nyt jo neljän viikon ajan ollut PLANTAE ARAGON S.L. Paikka missä työskentelen on puutarhamyymälä, kasvatuspuutarha, siirtolapuutarha ja iloisten ihmisten kohtaamispaikka. Plantae tekee myös maisemasuunnittelua ja erilaisia projekteja.
Olen päässyt istuttamaan erilaisia kasveja ja puita. Leikkaamaan oliivipuita, kitkemään kasvimaata, siivoamaan, järjestelemään kukkia ja yrttejä jne. Työ on fyysistä ja mukavaa. Ensimmäisillä viikoilla oli myös kaksi puolalaista harjoittelijapoikaa, ja mikäs oli töitä tehdessä puolalaisen räpin siivittämänä ;-)




Ensimmäisinä työviikkoina oli ihanan lämmintä, lämpötila oli noin 25 astetta. Nyt kun viimeisiä työpäiviä viedään, niin lämpötila on tippunut melkein puolella ja kun vielä sataa sekä Zaragozan kuuluisa kylmä tuuli puhaltaa, tuntuu kotoisalta, ihan kuin Suomessa olisi.

Työpäiväni alkaa klo 9.30 ja aamukahvi on noin klo 11.30. Siesta alkaa klo 13.30 ja kestää klo 16 asti. Siestan vietän työkaverini kanssa lähes aina työpaikallani, koska kämpille on melkein tunnin kävelymatka. Siestan aikana olen oppinut paljon espanjanlaisesta kulttuurista, mukaan lukien ruoka-ja juomakulttuuri. Minulle on tarjottu paellaa, chorizoa (paikallinen makkara), kanaa, salaattia, paikallista olutta (Ambar),viiniä, likööriä, kahvia

Joko työkaverini tai siirtolapuutarhalainen vuoronperään tarjonnut, ja myös kämpille viemisiksi olen saanut salaattia, tomaattia, Tortilla de Patataksen(espanjalainen munakas) ja on ollut muuten parhaimmat ruoat mitä olen täällä Zaragozassa syönyt! Espanjalaiseen tapaan olen minäkin vuorostani ruokaa tarjonnut, mm.kanaa, salaattia, hampurilaisia ja tietenkin Fazerin sinistä jälkkäriksi.


 
Työpäiväni jatkuu siestan jälkeen klo 18 asti, joten päiville tulee pituutta ja askeleita tulee joka päivä 25- 35 000 askelta, ja iltaisin kämpillä on klo 19-22 välillä.
Kuljen työpaikalleni Ebro-joen yli. Ebro on Espanjan pisin joki. Se on 910 km pitkä. Se alkaa1980 metrin korkeudesta Cantabrianvuorilta ja laskee Välimereen Kataloniassa. Joessa on paljon suuria pyörteitä ja vesi on sameaa, mutta silloin tällöin siellä näkee joko yksilö-tai joukkuemelojia.
Olen viihtynyt työpaikallani hyvin ja suosittelen sitä sellaiselle joka tykkää työnteosta ja iloisesta sosiaalisesta elämästä. Töitä osaa tehdä jokaisella kielitaidolla tai kielitaidottomuudella.... Ehdottomasti kokemisen arvoinen kokemus, suosittelen!

Hasta luego💛
-Pia







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Grande finale

Acuario de Zaragoza